Wandoris Daphne
Seuraava pentue alustavasti suunnitteilla keväälle'25.
Meillä pennut kasvavat perheemme keskellä tottuen normaaliin arkeen, perheemme aikuisiin koiriin ja kissaamme. Säännöllinen päivärytmi opetellaan pienestä pitäen. Pennut ulkoilevat sään salliessa 4-5 viikon iästä lähtien. Pennuille toivomme aktiivisia, koiran kouluttamisesta kiinnostuneita koteja.
Pennut lähtevät meiltä uusiin koteihinsa huolella hoidettuina, kokemusrikkaina ja saavat mukaansa kattavan pentupakkauksen sekä tuttua ruokaa. Ennen luovutusta pennut on matolääkitty, eläinlääkärin tarkastamia, tunnistusmerkittyjä mikrosirulla ja Suomen Kennelliittoon rekisteröityjä. Liitän pennunostajat halutessaan rotujärjestön jäseneksi ensimmäiseksi vuodeksi.
Hyödylliset linkit koiranpennun hankintaa suunnittelevalle